Facebook Twitter Email Pinterest

Rengasrikot jälleen riesana Mikko Eskeliselle Espanjan Pozoblanco rallissa

03.05.2026 / Jani Kekoni

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Espanjan Andalusiassa ajettu Rallye Ciudad de Pozoblanco ralli tarjosi jyväskyläläiselle Mikko Eskeliselle, 53, ja hänen petäjävetiselle kartanlukijalleen Arto Kapaselle, 62, kahden rengasrikon lisäksi upean kokemuksen Toyota GR Yaris Rally2 auton ratissa.

Kahdeksan pikataipaleen ja 97,54 erikoiskoekilometrin mittainen ralli käynnistyi Eskelisen osalta mollivoittoisesti kun aika-ajoissa ensiksi hänelle annettiin väärä aika ja sen perään aikasakko erikoiskokeen lähdössä sattuneesta sekaannuksesta. Sen myötä suomalaiskaksikon kohtalona oli joutua ns. aura-auton rooliin kun he koko kilpailun ajan joutuivat toisena kilpailijaparina putsaamaan erikoiskokeita irtosorasta.

Liukkaiden olosuhteiden lisäksi kaksi rengasrikkoa aiheuttivat sen verran aikatappiota, että GTM Motorsportin kuljettajat saapuivat maaliin yleiskilpailun 11. sijalla.

- Ennen kilpailua toivoin, että olisin saanut ajaa murheettoman rallin ja nauttia debyytistäni kotikaupungissani Jyväskylässä rakennetusta Toyota GR Yaris Rally2 autosta. Kuitenkin koska rallissa harvoin asiat menevät juuri niin kuin on toivottu niin tälläkin kertaa meille kilpailu oli enemmän selviytymistä kuin nauttimista. Liukas sorapinta ja kaksi rengasrikkoa vei terän kovalta kilvanajolta, Eskelinen kertoo.

- Toyota GR Yaris Rally2 auto on ehdottomasti paras millä olen 19-vuotisen ralliurani aikana ajanut. Moottorissa riittää voimaa ja auto käyttäytyy erittäin loogisesti ja tarkasti. Iso kiitos yhteistyökumppaneille sekä ennen kaikkea rallireitillä olleille runsaslukuiselle rallikansalle, jotka jaksoivat kannustaa meitä rallivaareja. On hienoa nähdä, että rallikulttuuri Espanjassa voi hyvin, Eskelinen jatkaa.

Kovatasoisen kilpailun voittoon ajoi virolainen Toyota Gazoo Racingin kuljettaja ja Ralli SM-sarjan pääluokassa kolmannella sijalla oleva Jaspar Vaher. Suomalaismenestystä toivat kartanlukijat Pekka Kelander, Jussi Lindberg ja Mikael Korhonen, jotka Toyotan junioriohjelman japanilaisten kuljettajiensa kanssa nappasivat yleiskilpailun sijat 2-4.

Lopputulokset 13. Rallye Ciudad de Pozoblanco, Espanja, 2.5.2025:

Yleiskilpailu Top-3:
1. Jaspar Vaher (EST) & Jansen Rait (EST), Toyota GR Yaris Rally2, 57:55.600
2. Takumi Matsushita (JAP) & Pekka Kelander (FIN), Toyota GR Yaris Rally2, +1:35.900s
3. Shotaro Goto (JAP) & Jussi Lindberg (FIN), Toyota GR Yaris Rally2, +1:57.900s
---
11. Mikko Eskelinen (FIN) & Arto Kapanen (FIN), Toyota GR Yaris Rally2, 04:58.400s
 
Kuva: Jani Kekoni

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 75 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 45 pistettä SAU (Rally2)
3. Jaspar Vaher / Rait Jansen 26 pistettä EST (Rally2)
4. Takumi Matsushita / Pekka Kelander 24 pistettä JPN (Rally2)
5. Patrick Enok / Silver Simm 22 pistettä EST (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa